Kolmatta viikkoa asustellaan uudessa kodissa ja alkavat koiratkin jo kotiutua. Ensimmäisellä viikolla Viivin kanssa ulkoilu oli hyvinkin... mielenkiintoista, koska nykyisen kodin ympäristössä on paljon enemmän liikennettä - lapsia, autoja, toisia koiria yms. Nyt Viivikin alkaa käyttäytyä "koiraksi" ja enää ei rähistä joka ikiselle liikennemerkille tai betoniporsaalle. Vastaantulevat koirat ovat edelleen ongelma, jota kyllä työstetään.
Sauber sai oman sitruunahaukkupannan ja nyt se ei turhia enää paljoa louskuta. Panta ei tee sitä täydellisen hiljaiseksi, mutta hiljaisemmaksi. Lilo jakselee entiseen malliin, prinsessa viihtyy siellä missä on sänky, sohva ja ruokaa ja huomiota. :D
Mietin eilen erään tuttavan sanomaa asiaa, että miten koirat ovat meidän ihmisten armoilla, me ihmiset päätetään millaista se koiran elämä on, pääseekö se lenkille, mitä ja miten laadukasta ruokaa se saa, miten sen kynsiä leikataan, miten sitä hoidetaan ja miten sitä huomioidaan ja rakastetaan? Toki, itsestäänselvyyshän se periaatteessa on, mutta kun rupesi miettimään tota tarkemmin niin niinhän se on.. Ilman meitä ihmisiä - mitä koirat olisi?
Itselläni ei kestä "omatunto" jos koirat ei pääse VÄHINTÄÄN joka toinen päivä kunnon lenkille, ruokailuun panostan myöskin, barffia kun syövät. :) Mielestäni mä olen tehnyt voitavani koirieni hyvinvoinnin eteen ja niin aion tehdä jatkossakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti